Hae
Giryaharjoittelu
 
Outi Parkatti

24 and let's zumba-blogin perustaja

Olipa huikea viikonloppu. IKSA kurssi lunasti kaikki ne odotukset, mitä minulla oli ja oli kyllä enemmänkin. Kahvakuulanostaminen oli pääosassa ja opin todellakin lisää. Liikkuvuusharjoitukset oli se osa, jota odotin kaikkein eniten ja joka myös toteutui aivan loistavasti. Kyllä nyt on juuri sitä tietoa, mitä tähän asti puuttui.

Lisenssisysteemi IKSA:ssa on jotain sellaista, missä idea on minun mielestäni kohdallaan. Loppukoe on kova. Arvostan todella paljon sitä, että IKSA lisenssin haltijat ovat tehneet töitä sen eteen. Jos he itse ovat joutuneet tekemään töitä lisenssin eteen ja pystyneet sen suorittamaan, niin heidän oma tekniikkansa täytyy olla tietyllä tasolla. Ihan samasta syystä arvostan todella paljon kisaamista.

Viikonlopun jäljiltä on hyvä olotila. Lihaksissa tuntuu tietysti, kyykistymiset saa jäädä tältä päivältä tekemättä ja ajatuksia on pää täynnä. Kiitokset Martti hienosta viikonlopusta ja kiitos koko hienolle porukalle. Yhdessä saanhenkisessä joukossa treenaaminen on hienoa.

Koko juttu: http://www.kissanpaivia.com/24/?p=5995

Merja Palmros

Kuntosali yrittäjä / Personal Trainer

Kävin ensimmäisen Martin kurssin kesäkuussa 2009 ja olin ainut, joka ei ollut koskaan edes nähnyt kahvakuulaa, mutta ennakkoluulottomasti lähdin kurssille asiakkaani suosittelemana. Pidin Martin tavasta opettaa asioita, ja jo seuraavana syksynä lähetin hänen kurssilleen mieheni sekä seuraavana keväänä meiltä yhden ohjaajan. Me kaikki olemme olleet hänen kursseihinsa todella tyytyväisiä, hänellä on todella laaja tieto/taito ja kyky saada tajuamaan, mistä treenaamisessa on kyse.

Viimeisin Martin kurssi oli GIRYAfunck ryhmäliikuntakonsepti ja olen todella mielissäni, että osallistuimme tälle kurssille. Saimme sieltä hyvän opastuksen ja ohjelmat tunneille, ja mikä parasta, ne ovat todella hyviä treenejä, ja asiakkaamme ovat olleet niihin todella tyytyväisiä. Hyvää on myös se, että meidän työtämme helpottaa todella paljon, kun ei tarvitse tehdä kaikkea ohjelmia itse, kun Martti on ne meidän puolesta tarkkaan miettinyt. Toki voimme soveltaa ja muuttaa ohjelmia ryhmälle parhaiten sopivaksi. Tätä kurssia suosittelen vilpittömästi kaikille ryhmäliikuntaohjaajille.

Halusin salille jotain sellaista mielekästä ryhmäliikuntaa, jossa ei tarvitse osata askelkuvioita musiikin tahdissa ja mistä myös miesasiakkaamme voisivat innostua. Ja näin todella kävi GIRYAfunckin kanssa. En ollut koskaan aiemmin ollut sellaisella kurssilla, jossa todella itse treenataan ja opetellaan liikkeet itse, eikä vaan katsota miten kuuluu tehdä.

    Markku Saarinen               

Ultrapyöräilijä, voimailija, valmentaja, saliyrittäjä. Markku on melkoinen ihmemies, joka on tehnyt jalkakyykyssä 12 toistoa 300kg, ja 2 toistoa 250kg penkkipunnerruksessa ilman varusteita. Ultrapitkiin pyöräilymatkoihin hurahdettuaan hän on tehnyt uskomattomia suorituksia polkemalla mm. USA:ssa, Kuolemanlaakson kisoissa 508 mailia, sekä 1450km, neljässä päivässä.

“Martilta saamani opit ovat olleet arvokkaita matkalla kohti äärimmäisiä kokemuksia. Voin hyvillä mielin suositella hänen leirejään ja koulutuksiaan kaikille, jotka haluavat todella oppia uutta, tai oppia tekemään vanhat asiat paremmin. Äärimmäisen harvoin  on tarjolla valmennusta, jossa kokonaisvaltaisen kuvan ymmärtäminen on yhtä syvällistä ja yksityiskohtiin panautuvaa.

Olen kokenut valmennuspalvelun hyvin tärkeänä. Kuula jää helposti vieraaksi, jos ei heti alussa saa asiantuntevaa ohjausta. En voinut heti edes kuvitella mitä kaikkea niinkin yksinkertaisella välineellä voi tehdä. Koulutuksessa on myös käynyt ilmi, kuinka uskomattoman tehokkaita tekniikat ovat. Ohjauksessa kiinnitettiin huomiota myös kehon anatomiaan ja siihen miten keho ja lihakset toimivat ja mikä on olennaisen tärkeää. Tapaamisiemme välillä on ollut aikaa sisäistää uudet opitut asiat käytännössä, omalla kuntosalilla, asiakkaiden kanssa. Koulutus on antanut aivan uudenlaisia näköaloja esim.kuntosaliharjoitteluun. Olen hyötynyt todella paljon koulutuksesta, ja pystynyt tarjoamaan asiakkaille tehokkaan tavan päästä loistavaan kuntoon. Olen huomannut kuinka hyvin kuulalla tehdyt liikkeet käytännössä toimivat. Koulutuksesta saadut uudet asiat ovat laittaneet myös oman harjoittelun monelta osin uusiksi.

Tällä hetkellä n.80% kuntosaliharjoittelustani koostuu kuulalla tehtävistä liikkeistä ja uusista oppimistani tekniikoista. Olen huomannut selvästi lihaskestävyyden paranevan sekä keskivartalon voimistuvan, mitkä ovat ultrapyöräilijälle tärkeitä asioita. Lisäksi aivan huomaamatta kehon rasva% pienenee kaiken aikaa..Mielestäni tämän harjoittelumuodon tulevaisuus on loistava. Pitkästä kokemuksesta voin sanoa että se on erittäin tehokasta ja nopeasti palkitsevaa, haitpa sitten voimaa tai kestävyyttä. Tämän harjoittelun aloitettuani asiat ovat menneet loistavasti eteenpäin. Kuulasta on tullut minulle jokapäiväinen seurustelukumppani, joka opettaa aina jotakin uutta. Suosittelen lämpimästi CompactFit:n valmennuspalveluja"

 

    Sakari Selkäinaho               

Yrittäjä, voimailun suomalainen legenda ja tietopankki.

“Olen ottanut osaa moniin tapahtumiin ja koulutuksiin niin kotimaassa kun ulkomaillakin sekä pitänyt niitä itse.  Yli 30-vuoden voimailutaustan kokemuksella voin sanoa, että niin laaja-alaista tieto-taitoa mitä Martilla on, saa tikulla etsiä, mistä päin maailmaa tahansa.  Yleensä näkee lähinnä kopiointia ilman syvällistä asioiden ymmärtämistä. Martti tarjoaa aika tavalla enemmän. Hän on se, jota kopioidaan ja joka luo ja kehittää uutta, ja jolta saa seikkaperäisen selityksen jokaiseen aiheeseen ja tekniikkaan.”

 

Marjo Veijola                                                   

Saliyrittäjä

“Pitkän linjan liikunta-alan ammattilaisena olen perehtynyt perinteisen kunto-ja saliharjoittelun lisäksi myös Pilatekseen, joogaan ja eri tanssilajeihin. Kohdatessani CompactFit giryaharjoittelun, oli ensimmäinen havaintoni se kuinka hyvin monet ohjaajakoulutuksen aikana opetetut tekniikat ja harjoitteet sopivat aiemmin hankkimani “taitopankin” materiaaliin. Koulutus antoi erinomaiset eväät opitun välittämiseksi omille asiakkailleni; salini suosituimpiin ryhmäliikuntatunteihin kuuluu Compact Girya Fit, jossa dynaaminen kuulaharjoittelu tarjotaan osallistujille erittäin mukaansatempaavalla tavalla. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että yhä useammat naiset ovat löytäneet lajin omakseen, kyseessähän on kaiken kansan liikuntamuoto, joka kasvaa ja kehittyy harjoittelijoidensa mukana!”

 

Niko Tarvainen

Kamppailulajivalmentaja, Tampere.

“Olen harjoitellut sekä ohjannut kamppailulajeja yli 15 vuotta ja tältä pohjalta giryaharjoittelu tuntui erittäin mielenkiintoiselta tavalta hankkia juuri tuota kuuluisaa toiminnallisen harjoittelun osaamista. Itse viikonloppukurssi oli aika haastava fyysisesti (mutta myös palkitseva)  ja asiaa tuli roppakaupalla aamusta iltaan; koulutuksen rakenne on kuitenkin sellainen, että opitut asiat jäävät vahvasti hanskaan. Ilmapiiri ja porukka olivat erittäin innostavia ja ohjaajilta sai halutessaan riittävästi yksilöllistä ohjausta. Nykyään K4 Centerin ohjatut kuulatunnit ovat erittäin suosittuja sekä kamppailulajitreenaajien että kovaa kuntoa tavoittelevien keskuudessa. Kuten ohjaajakoulutuksesssakn tuotiin selvästi esille, on CompactFit giryaharjoittelu erittäin tehokkaasti muokattavissa harjoittelijan tason ja tavoitteiden mukaan ja juuri tämä seikka saa väen selvästi liikkeelle.”

 

Pasi Savonniemi

Personal Trainer, toiminnallisen harjoittelun valmentaja

" Aloitin giryaharjoittelun v.2004 ja välittömästi etenkin ajatus lajin "jalostamisesta" ryhmätunneille ammatillisesti tuntui kiinnostavalta. Melko pian aloitinkin maamme ensimmäiset säännöllisesti ohjatut ryhmätunnit ja lajin suosio oli alusta saakka huima. CompactFit Giryaharjoittelun parhaita piirteitä nykyaikana on sen loistava sovellettavuus hyvin yksilöllisesti. Olen itse aina arvostanut sitä kuinka paljon eri-ikäisiä, erikuntoisia ja erilaisilla tavoitteilla varustettuja ihmisiä laji kokoaa yhteen. Moni laji mainostaa itseään yksilölajina, joka elää harjoittelijansa mukana; CompactFit-treeni on niitä harvoja, jotka aidosti lunastavat lupauksensa. Hyvänä lisänä itse kuulailun lisänä ovat lukuisat liikkuvuusharjoitteet sekä vartalonpainoharjoittelu, jotka takaavat, että pystyn tarjoamaan asiakkaille joka harjoituskerralle sisällöltään uuden setin perusteita unohtamatta; lisäksi kehonhuolto tulee hoidetuksi ikään kuin itsestään. Entisenä MM-tason painijana tiedän erittäin hyvin, kuinka oleellista kattava liikkuvuustreeni on."

 

Leo Gullstein

Malmin poliisin voimankäytön kouluttaja. Kamppailulajien asiantuntija.
Ps.  mm. 1000 hindukyykkyä 33 minuutissa, no big deal, vaatii vain aikaa ja kärsivällisyyttä

 "Peruskäsitykseni harjoittelusta oli pitkälle sama, kuin Martti Napparilla. Olin harjoitellut paljon oman kehon painolla, joten hakeuduin Martin yksityisoppilaaksi hankkiakseni lisätietoa. Koulutuksesta sain paljon hyviä vinkkejä ja uusia näkökulmia harjoitteluuni, erityisesti pidin Martin voimavenytysharjoitteista ja kokonaisvaltaisesta suhteesta harjoitteluun. Nykyisin pyrinkin mahdollisimman usein palkitsemaan työtovereitani uudella lähestymistavallani. Teen työtä poliisin voimankäytönkouluttajana, ja olen vahvasti sitä mieltä, että vain monipuolinen harjoittelu voi vastata tosielämän haasteisiin. Tee siis itsellesi palvelus ja ota yhteyttä Marttiin."

 

Jarkko Häkkilä, Norja


Fysioterapeutti, Nammo Raufoss -kuntoutusvastaava, toiminnallisen harjoittelun valmentaja

" Olin jo kauan sitten tiedostanut työssäni suurehkon aukon käytössä olevien kuntoutusmenetelmien joukossa; CompactFit-harjoitteluun tutustuttuani huomasin erittäin nopeasti asiakkaiden halukkuuden sitoutua CompactFit Girya -harjoittelusuuntauksen menetelmiin. Tämä on hoito-ja kuntoutustyössä ensiarvoisen tärkeää sillä paraskaan hoitomuoto ei toimi mikäli asiakas itse ei ole halukas sitoutumaan oman kuntonsa kehittämiseen. CompactFit Giryaharjoittelu on mahdollistanut lukuisten tuki-ja liikuntaelinten pitkäaikaisista ja ajoittain hyvin rajoittavistakin oireista kärsivien asiakkaitteni päästä kiinni täysipainoiseen harjoitteluun jonka sisällön määräävät he itse, eivät aiemmat mahdolliset rajoitteet. Tänä päivänä yhä useammat kollegani ovat muuttaneet työskentelytapojaan ja ajatteluaan koskien ihmisen kokonaisvaltaista kuntoutumista ja hyvinvointia. Ajatuksenahan tätä käsitettä on tarjottu meille jo kauan mutta voin rehellisesti todeta että vasta Compact Girya-harjoittelun avulla siihen on kenen tahansa mahdollista päästä helposti käsiksi. Tällöin jokaisesta tulee vähitellen itse itsensä paras hoitaja ja näin hankitut tulokset ovat erittäin pysyviä"

Maria Mäkinen "Fighter line koulutus oli asiallinen, selkeä ja mukaansa tempaava. Koulutus oli juuri sitä, mitä olin kaivannut. Se antoi hyviä ideoita omaan treeniin! Mahtava kurssi, tulen mielelläni jatkokurssillekin. Tämän tyyppinen PT-kurssi kiinnostais.."
Ville Honkala "Fighter line-koulutuksen ohjaajien ohjaustyyli oli selkeä ja liikkeet sekä niiden vaikutukset selostettiin hyvin. Aihe mitä käsiteltiin on laaja, mutta sisältö oli aika kattava. Olisin halunnut enemmän mallitreenejä, miten ne rakennetaan, mutta ilmeisesti ne tulee seuraavalla tasolla.""

 

MBN Training House Oy
Viinikankatu 47
33800 Tampere

 CompactFit Training Studio
Mäkelänkatu 62
00520 Helsinki

  › Yhteystiedot
› Jälleenmyyjät
› Salit & ohjaajat
› Linkit & Yhteistyökumppanit
› Toimitusehdot
› Tietosuoja


 

Tavoitat meidät parhaiten 9:00-17:00

   
Leirit ja koulutukset
Jukka Rajala, toimitusjohtaja
+358 40 086 6072
jukka@compactfit.com
HELSINKI
Taloushallinto
Kirsi Nappari
+358 40 738 2776
kirsi@compactfit.com
TAMPERE
Markkinointi ja viestintä
Mika Björksten
+358 44 754 1111
mika@compactfit.com
TAMPERE

Myynti
Tomi Järvinen
+358 45 862 7011
tomi@compactfit.com
HELSINKI