Soturidieetti ottaa palan sieltä, palan täältä, ja muodostaa kokonaisuuden, joka on vapaasti sovellettavissa yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Niin sanottu Warrior Diet on kasvattanut suosiotaan myös urheilijoiden
parissa, erityisesti Yhdysvalloista. Soturidieetti perustuu siihen
tosiseikkaan, että ihmiset syövät itsensä sairaiksi. Soturidieetti ottaa
palan sieltä, palan täältä, ja muodostaa kokonaisuuden, joka on
vapaasti sovellettavissa yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Ravitsemusterapeuttien on turha vetää tätä dieettiä lokaan, sillä
Soturidieetin periaatteet juontavat juurensa tuhansien vuosien takaa.
"Syö monta pientä ateriaa päivässä" kuulostaa tutulta, terveelliseltä ja turvalliselta. Tätä on hoettu jo kyllästymiseen asti, eikä siinä ole enää mitään mielenkiintoista. On tavallista, että syömme 6 tai jopa 10 kertaa päivässä. Tämän pitäisi olla terveellistä. Ehkäpä olisikin, jos nauttimamme ruoka-aineet olisivat terveellisiä, emmekä sortuisi kahviin, pullaan ja kekseihin, välipaloja hamutessamme, mutta...
Vastaukset eivät ole niin yksiselitteisiä kuin usein annetaan ymmärtää. Pitäisi ajatella ravinnon vaikutuksia verensokeriin ja hormooneihin, sekä huomioida kokonaiskalorimäärä ja ravintoarvot. Kaikki tämä ateriaa, päivää ja viikkoa kohden. Tärkeää on myös huomioida yksilölliset ominaisuudet ja vaikutukset.
Vaikka meille hyvin mielellään tuputetaan sitä "yhtä ja ainoaa", ovat kehon reagointitavat hyvinkin yksilöllisiä. Jotkut puhuvat marginaalisista eroista, mutta ne kasaantuvat merkittäviksi eroiksi pitkällä aikavälillä. Pelkästään ihmisiä katsomalla on helppo päätellä, että marginaalisista eroista on turha puhua. Se, millä toinen lihoo ja sairastuu, pitää toisen solakkana ja toimintakykyisenä läpi elämän. Tunnen ihmisiä, jotka syövät suhteellisen vähän ja elävät terveellisesti. Silti he ovat ylipainoisia. He eivät tahdo uskoa, että ns. tavalliset konstit ja suositukset eivät toimi heidän kohdallaan. Toisaalta tunnen myös niitä, jotka litkivät kolaa litroittain ja syövät kaiken mikä on vähänkin syömäkelpoista. Silti nämä onnekkaat, kansankielellä läpipaskot, eivät tunnu lihovan. Kyse on pitkälti perimästä ja siitä, miten yksilöllinen biokemiamme reagoi erilaisiin aineisiin ja asioihin (ravinto, saasteet, henkinen/fyysinen rasitus ja stressi jne.)
Käytännössä on rasittavaa ja työlästä huolehtia 6 "täyspainoisen"
aterian nauttimisesta työn ja muun elämän ohella. Nestemäisiä
maltodekstriinimössöjä käyttämällä voidaan toki muodikkaasti korvata
aterioita ja saada "energia" virtaamaan. Elämä menee syömiseksi,
paskomiseksi ja treenaamiseksi. Erityisen rasittavaa se on siinä
vaiheessa, kun on totuttanut elimistönsä jatkuvaan syömiseen niin
perusteellisesti, että kylmä hiki pukkaa otsalle ja päivä menee pilalle,
jos joutuu olemaan 6-7 tuntia syömättä. Energia tuntuu olevan täysin
lopussa ja treeni ilman energiajuomaa on kuin juoksisi suolla rautakuula
jalassa.
Se, että syö periaatteessa terveellisiä,
hiilihydraattipitoisia ruokia pitkin päivää, takaa valitettavasti sen,
että elimistö tottuu hiljalleen jatkuvaan "letkuruokintaan" . Se pitää
verensokerin vakaana ja olon "rautaisena" niin kauan kun "potilas" on
ruokinnassa. Kun letku irrotetaan ja kaloreiden sekä hiilihydraattien
saanti vähenee tai loppuu, menee potilas puolessa päivässä niin
tahdottomaan kuntoon, että tekee paahtoleivän siivusta syntejä
arvaamattomia.
Potilaasta on siis kehittynyt
"sokerinarkomaani", jonka elimistön erittämän insuliinin teho
kohdesoluihin on hiljalleen heikentynyt. Yritys kohti terveyttä on
päätynyt riippuvuuteen, joka hallitsee elämää. Tässä on yksi suuri syy
länsimaiseen lihavuuteen ja vahvasti yleistyneeseen 2-tyypin
diabetekseen. Jatkuva hiilihydraattien syönti tekee sairaaksi (tietysti
myös liiallinen/vääränlainen rasva).
Aivot käyttävät sokeria, mutta ne toimivat loistavasti, vaikka emme
söisi grammaakaan sokereita. Aivot toimivat ketoaineilla paremmin kun
hyvin.
Tiheä ateriointi voidaan toteuttaa, mikäli
hiilihydraattien määrää rajoitetaan. Hiilihydraatit voidaan syödä vain
yhdellä-kahdella aterialla päivässä. Tällöin 3-4 ateriaa koostuu lähes
kokonaan proteiineista ja rasvoista.
Jos olet aktiivinen kuntoilija, joka on tottunut kuuteen ateriaan,
palautumisjuomaan ja yhteen ylimääräiseen energia/proteiinidrinkkiin,
kannattaa eteneminen tehdä niin, että massajuomaa tai maltoa on vielä,
varmuuden vuoksi, pussillinen kainalossa.
Tiputa aterioiden
määrää kuudesta viiteen. Pidä kuitenkin ruokamäärä suunnilleen samana.
2-3 viikon jälkeen neljään ja jälleen 2-3 viikon jälkeen kolmeen.
Tunnustele kolmen aterian kokonaisuutta parin viikon verran. Muista,
että kolmen aterian aikana tulisi nauttia suunnilleen sama määrä ruokaa
kun ennenkin. Anna kuitenkin tunteen viedä sinua oikeaan suuntaan, älä
tee mitään väkisin. Jos olo tuntuu hyvältä, siirry kahteen ateriaan
päivässä. Kun olet syönyt 2 ateriaa pvä + palautumisjuoma 3-5 päivän
ajan, tankkaa. Syö yhtenä päivänä niin usein ja paljon kun haluat. Jatka
samaa kiertoa. Tee kierrosta pikemminkin luonnollinen kun pakollinen.
Niinä päivinä, kun tunnet, että se sopii aikatauluusi parhaiten, syö
useimmin ja enemmän, toisinaan taas harvemmin. Kuuntele kehoasi. Onko
sinun oikeasti nyt nälkä vai jano? Syö kuitenkin aina ensin proteiinit
(esim. liha), ja vihannekset, ja vasta lopuksi tärkkelys (esim. riisi),
jos tilaa on. Riippuen tavoitteistasi ja elämänrytmistä voit muuttaa
kiertoa niin, että tankkauspäiviä on useimmin tai harvemmin.
Tankkauspäivinä voit lisätä myös hiilihydraattien määrää.
Voit
myös siirtyä heti 2 - 3 x päivässä ateriointiin. Tällöin ilta-aterian
tulisi olla ruhtinaallinen. Päivää voi siivittää olemalla seisovan
pöydän kauhu, tai parilla pienellä välipalalla. Tapoja on monia. Idea on
kuitenkin siinä, että hiilihydraattien määrää rajoitetaan, ja jatkuva
syönti lopetetaan. Syödä saa muuten kuinka paljon tahansa.
Rasvan määrästä ei kannata olla huolissaan, pikemminkin laadusta.
Suosittelen kylmäpuristettua kookosrasvaa, oliiviöljyä ja
kalanmaksaöljyä. Kohtuu kuitenkin kaikessä. Kokonaiskalorimääränä rasvan
osuus voi vaihdella 15 - 60% välillä (keskimäärin 30-40% ). Ei siis
tarvitse punnita tai miettiä grammoja tai pisteitä, mikä on vapauttavaa.
Välillä on hyvä muistuttaa itseään, että päivittäiset vaihtelut ovat
luonnollisia. Ihmisrotua ja jääkaappia ei luotu samaan aikaan.
Kuntoilijan/urheilijan tulee lisäksi pitää huoli siitä, että proteiinien
saanti on 1,2 - 3,5g/kg päivässä (keskimäärin 2 g/vrk). Tämäkin on sen
verran boheemia kurinalaisuutta, että sen ei pitäisi aiheuttaa
suorituspaineita, eikä vaivata laskupäätä.
Paljon vihanneksia. Runsaasti kalaa, lihaa, kanaa, kaikkea mikä
vuotaa verta. Soturi syö myös marjoja ja pähkinöitä ja kohtuudella
hedelmiä. Maito ja maitotuotteet, erityisesti juustot, sopivat myös
ruokavalioon. Maitotuotteiden kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana.
Sokeripitoiset "vellit" kannattaa jättää hyllyyn.
Viljatuotteita ja juureksia syödään vain vähän ja valikoidusti.
Valkoisista jauhoista valmistettuja tuotteita, suklaata, jäätelöä,
valkoista riisiä ja makeisia syödään vain satunnaisesti,
juhlatilaisuuksissa. Soturi ei siis kieltäydy mistään, mutta painottaa
ruokavalionsa vahvasti vihanneksien, lihan, pähkinöiden, marjojen ja
hedelmien suuntaan.
Soturin ruokavalio sisältää siis paljon
sellaisia aineita, jotka suojaavat elimistöä. Parhaimpia ovat
parsakaali, sipulit (valko, kelta, puna), tomaatti, mustikka, vehnänoras
ja pähkinät.
Itseltäni homman sisäistäminen vei n. 5-6 kuukautta. Olin tottunut letkuruokintaan, ja sain melkoisia päänsärkyjä. Kun lähdin tätä dieettiä käyttämään, varsinaista Soturidieettiä ei ollut vielä olemassa, mutta samat perusteet löytyivät Intialaisesta versiosta, jota kutsun Veda-dieetiksi. Kokemukseni "soturidieetistä" ovat erittäin positiivisia, en vaihtaisi. Parasta siinä on, että soturin lailla syöminen on mukavaa ja vapauttavaa. Se tarjoaa myös terveyttä ja suorituskykyä sekä syntivapaan tavan nauttia juustoja ja suklaata. Vaikeinta on se, että vie oman aikansa löytää itselleen sopivin tapa. Myöskään usko ei tahtonut aina riittää ja kokeileminen vei veronsa. Tätä dieettiä tekisi mieli todella suitsuttaa, mutta se ei välttämättä sovi kaikille, koska tälle vuorelle kiipeäminen voi olla välillä hankalaa. On kuitenkin todettava: kun huipulle pääsee, ei sieltä enää halua pois.