Artikkelit

Pistoolikyykky kuntoon!

Opi Pistoolikyykyn progressio

Onko tavoitteena pistoolikyykky? Näillä ohjeilla pistät tämän haasteellisen yhden jalan kyykyn jiiriin!

Yhden jalan kyykky ja pistoolikyykky

Mitä hyötyä yhden jalan kyykystä on ja onko ne parempia kuin kahdella jalalla tehdyt kyykyt? 

Yhden jalan kyykyille on ehdottomasti oma aika ja paikkansa. Välttämättä en lähtisi arvottamaan yhden ja kahden jalan kyykkyjä paremmuusjärjestykseen, sillä ne tarjoilevat hyötyjä hieman eri näkökulmista. 

Molemmilla voi harjoitella voimaa, mutta lähtökohtaisesti kahden jalan kyykyt ovat suurimmalle osalle luonnollisempi tapa voiman kehittämiseen. Toisaalta yhden jalan kyykkyjä on monenlaisia ja esimerkiksi luistelijoille voi juurikin erilaisten yhdellä jalalla tehtyjen kyykkyjen tekemisestä olla erityisen suurta hyötyä lajin erikoispiirteet huomioonottaen. 

Suosittelen vahvasti että omasta kyykkyrepertuaarista löytyy molempia; kahden jalan kyykkyjä ja yhden jalan kyykkyjä. Kärjistäen: kahden jalan kyykyt voiman kehittämiseen ja yhden jalan kyykyt liikkuvuuden, sekä ketteryyden kehittämiseen. 

Yhden jalan kyykyistä pistoolikyykyt ovat yksi loistava vaihtoehto, joskin ei ehkä niistä helpoin. Katsotaan miten tätä uljasta liikettä voisi lähestyä.

Videolla opetettavat Pistoolikyykyn variaatiot

VIDEO 1

1. Pistoolikyykkyyn lasku korokkeelle (laskeudutaan istumaan korokkeelle)

2. Pistoolikyykkyyn lasku korokkeelta (kyykkyjalka on korokkeen päällä, jolloin vapaa jalka pystyy laskeutumaan normaalia alemmas)

3. Pistoolikyykkyyn lasku korokkeelta vastapainoa hyödyntäen (joko kahvakuula, tai voimistelurengas)

4. Pistoolikyykky korokkeelta voimistelurengasta, tai kahvakuulaa hyödyntäen


VIDEO 2

1. ala-asennon opettelua 

2. eksentrinen lasku alas ja keinuliikkeellä ylös (ala-asentoon)

VIDEO 3 

1. Pistoolikyykky (kantapään alla pieni koroke) 

2. Painopisteen höydyntäminen ja heikkojen lenkkien vahvistaminen


Toivottavasti pääset videoiden avulla tavoitteeseesi! :)  Mikäli haluat oppia lisää, tutustu Suomen monipuolisimpaan verkkokoulutukseen alla olevasta linkistä. Tsemppiä harjoitteluun!

VIRTUAL MOVEMENT COACH VERKKOKOULUTUS 

aloita opiskelu kun sinulle sopii ja 

etene itselle sopivaan tahtiin!